Hämeenlinnaan kotiutunut Anthuan tekee musiikkia hoitotyön ohessa – ”Taide on motivaattorini, mutta hyvinvointi on minulle sydämenasia”

Näyttelijä ja laulaja-lauluntekijä Anton Kettunen palasi vuosi sitten Amerikasta ja ihastui Hämeenlinnan luontoon ja ihmisiin. ”Piti lähteä tosi kauas, että näki lähelle.”

Amerikasta takaisin Suomeen palannut näyttelijä ja laulaja-lauluntekijä Anton ”Anthuan” Kettunen asuu tätä nykyä Hämeenlinnassa, työskentelee lähihoitajana ja huolehtii 99-vuotiaasta isoisästään.

Hoitotyön ohessa Anthuan julkaisi viime marraskuussa melodista hip hoppia sisältävän Galaxi-esikoisalbumin, sekä uuden musiikkivideon Vielä hengitän, joka on kuvattu Aulangon maisemissa.

Tuore kappale on tulossa keväällä julkaistavalle levylle Elämä on lahja.

– Uusi albumi käsittelee mielenterveydellistä puolta, joka on lähellä sydäntäni.

Kolmikymppinen näyttelijä on ollut mukana useissa TV-sarjoissa, elokuvissa ja mainoksissa sekä Suomessa että Yhdysvalloissa, jossa hänet on palkittu useasti roolistaan lyhytelokuvassa Stay Sane.

Vuonna 2019 Anthuan opiskeli vuoden ajan näyttelemistä Los Angelesissa.

– Piti lähteä tosi kauas, että näki lähelle. Asiat voisi tehdä helpomminkin, mutta en vaihtaisi kyllä sekuntiakaan, hän sanoo.

Kotimaassa Anthuan on näytellyt muun muassa Hölmö nuori sydän – sekä Luokkakokous 3 -elokuvissa ja hän on mukana keväällä ilmestyvässä Hautalehto 2 -sarjassa.

– Oli hienoa päästä työskentelemään Mikko Leppilammen ja Antti Reinin kanssa.

Anthuan julkaisi ensimmäisen oman kappaleensa Mä pärjään vuonna 2016.

Hänen sanoituksensa ovat usein kantaaottavia ja kertovat omista tuntemuksista.

– Haluan ammentaa suoraan, miten minä asiat koen. Kaikki tekstit eivät välttämättä heti ensikuulemalta aukea, edes itselle, artisti tuumaa.

Pöytälaatikosta löytyy myös kunnianhimoinen projekti, Amerikassa aloitettu viikinki-länkkärimäinen pop rock -musikaali Lack of Love.

Kun uskot siihen, mitä teet ja lähdet tekemään, et voi tietää, mitä kautta ne onnistumiset tulevat.Anthuan

– Lack of Love on vähän kuin Anthuanin albumi, jonka haluan viedä valkokankaalle ja tuoda sieltä näyttämölle.

Anthuan kertoo, että moni on ihmetellyt, miksei hän keskity yhteen asiaan kunnolla.

– En ole yksinkertaisesti voinut toimia toisin. Musiikki ja näytteleminen limittyvät toisiinsa. Elokuvassa minua puhuttelee sen tarinankerronnallinen puoli, jota musiikki rikastuttaa, ja videot lisäävät musiikkiin enemmän tunnetta.

Tällä hetkellä työlistan ykkösenä on kuitenkin kevääksi kaavailtu uusi albumi.

– Musikaali saa odottaa vuoroaan. Toivon mukaan vuoden loppuun mennessä olisivat suunnitelmat täysin valmiina.

Nuori artisti pohtii, että tärkeintä on ylipäänsä yrittää, sillä koskaan ei voi tietää, millä on merkitystä.

– Kun Hölmö nuori sydän -elokuva oli edustamassa Suomea Oscareissa, oli yhteensattumien summa, että minä olin juuri silloin siellä paikan päällä. Sitä kautta sain yhteistyökuvioita ja tapasin ihmisiä, jotka ovat edelleen minun elämässäni.

Yhteydenotto Renny Harliniin taas poiki myöhemmin roolin Luokkakokous 3 -elokuvaan.

– Kun olen nähnyt maailmaa ja alan ihmisiä, kaikilla ura on lähtenyt omaan tekemiseen uskomisella. Kun uskot siihen, mitä teet ja lähdet tekemään, et voi tietää, mitä kautta ne onnistumiset tulevat.

Anthuan muutti Hämeenlinnaan vuosi sitten. Kokemusta hoitotyöstä on kertynyt opintojen aikana niin Pohjois-Karjalassa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä kuin Yhdysvalloissakin.

– Mitä olen täällä kenttätyötä nähnyt, niin tekijöitä tarvittaisiin. Poliittinen vaikuttaminenkin kiinnostaisi, mutta ongelma on kaikilla puolueilla sama: hyvinvoinnin kivijalka pitäisi saada kuntoon.

Viimeiset kolmisen kuukautta Anthuan on työskennellyt kehitysvammaisten, autistien sekä vaikeasti vammautuneiden parissa Hämeenlinnan alueella. Kun työtunteja kertyi yhden kuukauden aikana yli 170, alkoivat omat rajat tulla vastaan.

– Olen alkanut ymmärtää, kun puhutaan hyvinvoinnista, että täytyy fokusoitua myös itseen, jotta pystyy auttamaan muita.

Hän näkee, että mielenterveys- ja hyvinvointiasioissa pitäisi panostaa enemmän ennaltaehkäisyyn. Jo peruskouluihin pitäisi saada hyvinvointiin ja toisten huomioimiseen liittyvää toimintaa.

– Kulttuuri ja taide on se, mikä motivoi ja on sielunmaisemani, mutta samalla hyvinvointi on minulle sydämenasia.

Tällä hetkellä Anthuan virittelee hoitotyön ohessa erilaisia musiikkiin ja elokuvatuotantoihin liittyviä yhteistyökuvioita.

– Haluan tehdä yhteistyötä sekä alueellisesti että ympäri Suomea. Hämeenlinna sijaitsee loistavasti isojen kaupunkien välissä.

Kun kokemusta on karttunut tarpeeksi, hänen tavoitteenaan on tulevaisuudessa luoda toimintaa myös hyvinvoinnin ympärille.

– Ajatuksenani on lähteä pienryhmistä ja luoda liikkumiseen ja taiteeseen liittyvää ennaltaehkäisevää toimintaa, Anthuan kertoo.

Nuori artisti haluaa myös auttaa ihmisiä toteuttamaan omia unelmiaan, sekä kohtaamaan omia pelkojaan.

– Olen huomannut, että haastavinta on muutos. Pyrin olemaan motivaattori, joka saa energiat virtaamaan. Kaikkein tärkeintä olisi, että ihmiset löytäisivät itsestään rohkeuden toteuttaa.

Reissattuaan edelliset kolme vuotta Suomen ja Yhdysvaltain väliä Anthuan halusi asettua kotimaahan, mutta pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

– Nyt vuoden jälkeen tuntuu kuin olisin asunut Hämeenlinnassa aina. Täällä ihmiset ovat ihania, luonto on aivan upea ja onhan tuo linnakin aika komea.

Henkinen kotipaikka on kuitenkin Pohjois-Karjalassa. Sieltä löytyy suvun juuria sekä kesämökki, ja sinne Anthuan kaavailee tekevänsä joskus tulevaisuudessa jonkinlaisen taiteen, rauhan ja kulttuurin tyyssijan.

– Se paikka puhuttelee minua edelleen. Tällä hetkellä Hämeenlinna on kuitenkin kotini.

Artikkeli julkaistu alunperin Hämeenlinan kaupunkiuutisissa 9.1.2024.

Toimittaja & kuvaaja: Heli Karttunen